Go Huskies!

Suomalaisia on totuttu pitamaan jossain maarin urheiluhulluina, mutta Amerikassa kaikki on jalleen kerran piirun verran isompaa ja, tassa tapauksessa, hullumpaa.

Takalainen yliopistourheilu on tosiaankin elokuvista tuttuun tyyliin todella iso juttu. Yliopistourheilua hallitsee paaosin kolme suurta joukkuelajia: amerikkalainen jalkapallo, koripallo seka jaakiekko, juuri tassa jarjestyksessa. Jenkkifutis on ehdoton ykkonen. Liiga tuntuu pyorivan ammattilaismaisesti suorine valtakunnallisine TV-lahetyksineen, hulppeine stadioneineen (katsomopaikkoja on joidenkin yliopistojen kotistadioneilla yli 100 000!!) ja fanituotteineen. Yliopistot tarjoavat mahdollisuuden lahes kaikissa mahdollisissa urheilulajeissa kilpailemiseen. Meidan pieni 7000 opiskelijan yliopisto kisailee miehissa ja naisissa yhteensa noin yhdeksassa eri lajissa (yleisurheilu lasketaan yhdeksi kokonaisuudeksi) ja koulun "urheiluseuran" nimi on Huskies. Opiskelijat rientavat innolla katsomaan kun milloin mitkakin Huskiesit pelaa, juoksee, hiihtaa tai loikkii eika fanijoukko rajoitu pelkastaan opiskelijoihin vaan kaupungin muutkin asukkaat seuraavat mielenkiinnolla oman kotikaupunkinsa yliopistojoukkueen edesottamuksia, säästä riippumatta.

Jotkut yliopistot ovat erikoistuneet johonkin tiettyyn urheilulajiin, esimerkiksi koripalloon, mika tietysti houkuttelee nuoria lahjakkaita koripalloilijoita hakeutumaan naihin yliopistoihin jopa riippumatta itse yliopisto-opetuksen tai tutkintojen tasosta. Yliopistourheilu on siis yliopistoille eraanlainen mahdollisuus opiskelijoiden ja yhteistyokumppaneiden hankkmiseen. Tapana kuulemma on, etta jos yliopistourheilija paasee opintojensa jalkeen ammattilaiseksi johonkin rahaliigaan, han tavallisesti lahjoittaa joitakin miljoonia omalle kotiyliopistolleen tukeakseen yliopistonsa urheilutoimintaa, joka aikoinaan avasi hanelle itselleen mahdollisuuden ammattilaisuuteen. Ammattilaisliigat voivat vaatia pelaajiltaan vahintaan vuoden kokemusta yliopistotason kentilta, mika on jossain maarin johtanut siihen, etta kaikista lahjakkaimmat nuoret valikoidaan juuri vain yhdeksi vuodeksi pelaamaan johonkin yliopistoon, minka jalkeen he jattavat koulun ja siirtyvat luomaan uraansa ammattilaiskentille.

Urheilu ei ole takalaisille yliopisto-urheilijoille pelkastaan ajanviete tai harrastus, vaan keino rahoittaa kalliit opinnot jotta joskus voisi paasta hyvalla tutkinnolla hyvaan ammattiin. Urheilustipendeja on erilaisia ja erisuuruisia, vaihdellen parista tuhannesta dollarista koko lukukausimaksut kattaviin stipendeihin, jotka voivat olla kymmenien tuhansien arvoisia. Ei siis mikaan ihme etta taalla yliopistourheilu otetaan aika vakavasti. Koulujen omasta joukkueesta ollaan ylpeita ja kilpailevien koulujen edustajia halveksitaan. Patrioottiset amerikkalaiset tuntuvat olevan vahintaan yhta uskollisia omalle yliopistolleen kuin tahtilipulleen.

Vaihto-opiskelijan nakokulmasta takalainen urheiluhulluus on kaikin puolin loistava juttu, ainakin minun mielestani. Urheilumahdollisuudet on kattavat ja opiskelijoille edulliset ja koulun joukkueiden peleja paasee kattomaan ilmatteeksi. Kun viela nuo koulun joukkueet parjaisivat peleissaan...

GO HUSKIES!