Talviunille!

Tällä viikolla on väsyttänyt ihan hulluna. Yleensäkin tykkään kyllä nukkua, mutta tällä viikolla oisin voinu viettää peiton alla suurimman osan päivästä ihan ongelmitta. Oon yrittänyt miettiä syytä tähän, mutta en oo keksinyt mitään muuta järkevää kuin sään kylmenemisen ja siitä johtuvan palelun. Voiko olla, että kun on koko ajan kylmä, keho yrittää vähentää aktiviteettejaan ja siirtyä talvihorrokseen...? :) Täällä on tuullut koko viikon pahemmin kuin Tampereella ikinä, eli ihan liian kovaa, ja kun ulkoa pääsee kotiin, sisu ei ole antanut periksi kääntää termostaattia lähellekään 22 astetta, koska kaasu on KALLISTA. Ja koska oon nössö, palelen pahasti jo kahdeksassatoista asteessa. Tästä syystä nielin tänään pihiyteni ja säädin termostaattia vähän isommalle, koska ei kai ole rahanarvoista että aamulla jää sänkyyn ja pois luennolta sen takia, ettei vaan tarkene tulla pois peiton alta?

Oon huomannut myös, että tällä viikolla ei oo oikein innostanut mikään. Motivaationi elämään on ollut pahasti kateissa. Tää on nyt kai sitä kun alkuinnostus laantuu ja elämän realiteetit paljastuvat vaihtarille: perhe ja parhaat kaverit on siellä meren toisella puolella eikä niitä pääse tapaamaan vaikka miten haluaisi, kaupasta ei saa maitoa pahvitölkissä vaikka muovikanisteri miten ottaisi päähän, autot ei väistä suojatiellä kulkijaa vaikka niitä katsoisi miten pahasti, "how are you":hun täytyy vastata "pretty good" vaikka kärsisit huonoimmasta päivästä aikoihin. Ja joka ainoan laitoksen pihassa liehuu se tähtilippu.

Mutta on täällä sentään hyviäkin asioita. Yksi niistä on mukavat tyypit jotka kutsuu mukaan juhliin ja retkille ja uimaan vaikkei tunnetakaan niin hyvin, ja urheilukeskuksen lämmin sauna, ja posti-Pate (tai oikeastaan UPS-Urho) joka tuo nettitilaukset porstuaan asti eikä jätä niitä rappusille sateeseen, ja kadun toisella puolella lähikauppa josta saa pieniä mehukkaita vihreitä omenia, hyvää viiniä ja karkkia nimeltään "Finnska black liquorice".

Ehkä tästäkin siis selvitään. Jos vaikka rajoitan ne talviunet sunnuntaipäiviin?

Nureksintaa

Kirjoittelen koulun koneella, joten jaamme nyt aakkosia vaille merkinnan alkuosassa. Tein juuri viimeisen mid-term examin, valikokeeksi niita varmaan voisi sanoa, ja nyt on eessa viikonloppu, jee! Viikot kylla tuntuu kuluvan pelottavan akkia, arkipaivat vaan katoaa jonnekin ja viikonloput yhta lailla. Ensimmainen puolisko tata lukukautta on jo takana, vaikea tajutakaan. Vastahan me tultiin tanne ja oli kuumaa ja aurinkoista, nyt on puut jo lehdettomia eika ulkona enaa parjaa pelkalla neuletakilla ja huivilla. Viime viikolla oli viela lampimia paivia, mutta nyt on kylla jo talven tuntua ilmassa. Pipot taytyi jo kaivaa vierashuoneen komerosta suojaamaan paata kylmalta tuulelta, joka on ahkerasti nayttanyt voimiaan talla viikolla. Toivottavasti talvella ei tuule kovin usein talla tavalla, tai ainoa mahdollisuus on hankkia pilkkihaalari...

Kaksi ekaa kuukautta taalla meni eraanlaisessa alkuhuumassa, kun kaikki oli uutta ja ihmeellista. Kaupassa kayntikin oli jannaa, ja joka aamu kouluun lahto oli erilainen ponnistus kuin ennen, kun ei oikein tiennyt mita odottaa. Jos joku aika sitten sanoin etta arki tuntuu alkaneen, niin nyt se on kylla iskenyt ihan toden teolla. Sen huomaa esimerkiksi siita, etta ne jutut jotka aluksi aiheuttivat pelkkaa kummastusta ja pienta narkastysta, arsyttavat ihan kunnolla nykyisin.

Esimerkiksi taa kierratyshomma on taalla ihan hanurista... Houghtonissa on yksi kierratysjatteen kerayspiste, jonne saa vieda lasit, metallit, paperit ja pahvit seka 1- ja 2-merkkiset muovit. Kiva tietysti etta sellainen on ees olemassa, mutta se sijaitsee tottakai kavelijan ulottumattomissa keskustan ulkopuolella. Keittiomme nurkassa nokottaa muutama paperikassillinen maitotonkkia, mehutolkkeja yms. odottamassa viimeista matkaansa kierratyskeskukseen. Saavat varmaan odottaa viela tovin. Ja me kun ihmeteltiin etta miten naapureilla voi kertya viikossa iso oranssi jatesakillinen roskaa kun meilta tulee vaan pieni keltainen (roskasysteemi toimii tosiaan niin, etta pakkaat roskasi erityiseen oranssiin tai keltaiseen sakkiin ja asetat sen tiistai-aamuna kadunvarteen, josta roska-Reima kay sen hakemassa). Mutta me muhitellaankin niita roskiamme keittion nurkassa. Miten katevaa! Eli toisin sanoen juuri kukaan taalla ei kierrata, koska se on tehty niin hankalaksi.

Toinen arsytyksen aihe on taa autohomma, joka on vaan ihan naurettavaa. Amerikkalainen ei kavele yhtaan minnekaan, vaan jokaisella on todella oltava se oma auto. Ja mika tahansa pieni eurooppalainen kottero ei riita, vaan kunnon pick-up tai vahintaan maasturi sen olla pitaa! Eilen olin kovasti ihmeissani kun Techin vierasparkkipaikan lapi oikaistessani huomasin kokonaista kolme normaalikokoista henkiloautoa samassa rivissa. Ennennakematonta!

***
Ja nyt kotikoneella suomalaisen näppiksen parissa :) Tästä postauksesta taisi tulla aikamoinen valitusvirsi, mutta pitäähän sitä välillä kitistäkin. Nyt maailma kuitenkin näyttää jo vähän kirkkaammalta, vetäisin tuossa kunnon päiväunet ja nyt pitäis vetää nuttua niskaan, kohta alkaa koululla kolmen dollarin leffailta. Sinne siis Jolien Angelinaa tervehtimään!

Maailman paras ruska

"Copper Coutryn ruska on arvioitu maailman parhaaksi", sanoi muuan Bob kun tulimme Michigan Techiin puolitoista kuukautta sitten. Syksy tuntui vielä kaukaiselta ja mielessä oli vahva epäilys että tokkopa tuo täkäläinen ruska nyt sentään lapin räiskyviä värejä voittaa. Bob vaan mainostaa omia kotimaisemiaan.

Viikko sitten käytiin vaihtareille järjestetyllä bussiretkellä Copper Harborissa ja päästiin kokemaan täkäläinen ruska täydessä väriloistossaan. Tässä vähän maistiaisia oikeasti kenties maailman parhaasta ruskasta. Kuvat ovat tietysti vain kalpea aavistus siitä miltä paikan päällä oikeasti näytti, joten harkitkaa Copper Countrya seuraavaa ruskaretkeä suunnitellessanne.

 

Myös kotivaahtera on ollut meille silmänilona...

...mikä luonnollisesti tietää haravointihommia.

  Onneksi sää suosii haravoitsijaa!